Vuoden 2023 syyskokouksessa on hyväksytty päätös tehdä muutoksia D.10 kokoluokan määritysohjeeseen. Tahtotilana on ollut mahdollistaa kokoluokan uudelleen määrittäminen myös kilpailutapahtuman yhteydessä ja mahdollistaa kilpailutapahtumasta erillään järjestettävät mittaustilaisuudet, joihin voidaan kutsua 1 - 5 mittaavaa tuomaria. Aikaisemmin seuroilla on ollut mahdollisuus järjestää kilpailutapahtumasta erillisiä mittaustilaisuuksia vain viidellä tuomarilla. Hallitus on hyväksynyt sääntötyöryhmän esityksen muutoksista D.10 kokoluokan määritysohjeeseen 13.12.2024. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2025.
Koiran kokoluokan määrittäminen ensimmäistä kertaa tai kokoluokan uudelleen määrittäminen voidaan suorittaa useammalla mittauskerralla niin kilpailutapahtuman yhteydessä kuin erillisissä mittaustilaisuuksissa, tämä antaa kilpailijalle mahdollisuuden valita hänelle parhaiten sopivat mittaustapahtumat. Aiemmin kokoluokan uudelleen määrittäminen oli mahdollista vain erillisissä mittaustilaisuuksissa. Kilpailutapahtuman yhteydessä tapahtuvaksi mittaukseksi katsotaan kilpailutapahtuman aikana tai sitä edeltävänä päivänä suoritettavat mittaukset.
Tämän uudistuksen tavoitteena on helpottaa kokoluokan uudelleen määrittämistä sekä tehdä erillisten mittaustilaisuuksien järjestämisestä seuroille kannattavampaa. Vuonna 2025 Agilityliitto ei itse järjestä mittaustilaisuuksia.
Kilpailutapahtuman yhteydessä ensimmäistä kertaa kokoluokkaa määrittäessä hinnoittelu säilyy ennallaan 10 eurossa sisältäen kaikki kilpailutapahtumien yhteydessä tehdyt mittaukset. Seurojen järjestämissä erillisissä mittaustilaisuuksissa seura vastaa hinnoittelusta ja maksuista. Jatkossa kokoluokan uudelleen määrittämisen hinta riippuu tehtävien mittausten lukumäärästä. Lue lisää esimerkkejä ja ohjeita liiton kotisivuilta: www.agilityliitto.fi/kilpailut/mittaustilaisuudet.
Jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä mittaukset@agilityliitto.fi.