Keväällä 2017 käynnistyneen agilityn koulutus- ja valmennustoiminnan kehittämishankkeen (KOVAKE) tavoitteiden ja unelmien raja on vielä häilyvä, mutta parissa vuodessa on jo saatu paljon aikaan!
Koko agilityvalmentajan koulutusjärjestelmä uudistuu
Hankkeessa uudistetaan koko agilityvalmentajan urapolku. Samalla “koulutusohjaajat” muuttuvat “agilityvalmentajiksi”. Agilityvalmentajakoulutus koostuu jatkossa palapelinomaisesti erillisistä moduuleista, joita riittävän määrän suoritettuaan henkilö pätevöityy agilityvalmentajaksi (AVA1-3).
Syksystä 2018 alkaen uuden koulutusjärjestelmän mukaisia kurssisisältöjä on pilotoitu eri seurojen kanssa ympäri Suomen. Keväällä 2019 vuorossa ovat agilityn apuvalmentajaksi (AVA1) pätevöittävien kurssien (VOK1) pilotointi Porvoossa, Hyvinkäällä, Kuopiossa ja Kajaanissa.
Kiinnostuitko kursseista?
Lisätietoja kursseista löytyy SAGIn kurssikalenterista, http://palvelut.agilityliitto.fi/kurssikalenteri/ .
Täydennyskoulutusta koulutusohjaajille
Myös perus- ja jatkokurssit käyneille koulutusohjaajille tarjotaan lisäkoulutusta vuonna 2019. Koulutusohjaajilla on mahdollisuus täydentää osaamistaan kohti uuden järjestelmän mukaista agilityvalmentajan AVA2-pätevyyttä osallistumalla täydennyskoulutuspäivään.
Täydennyskoulutuspäiviä järjestetään
-
Helsingissä SU 26.5.2019
-
Tampereella SU 4.8.2019
-
Oulussa SU 10.11.2019
Päivien kouluttajina toimivat Suomen Agilityliiton liittokouluttajat Sanna Lehtonen ja Mia Laamanen. Osallistumismaksu on 30 euroa. Ilmoittautuminen koulutuksiin aukeaa noin kuukausi ennen koulutusta.
Kaikille avoimet KOVAKE-työpajat kevätseminaarissa Turussa 28.4.2018