Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimuksen mukaan lähes joka seitsemäs
suomalainen kilpaileva agilitykoira loukkaantui lajin parissa vuonna 2019. Tutkimuksessa
tunnistettiin lisäksi uusia riskitekijöitä loukkaantumiselle.

Loukkaantumisia lajin parissa on aiemmin tutkittu pääosin pohjoisamerikkalaisilla agilitykoirilla.
Petbone- ja FaunaFysio-tutkimusryhmien kyselyllä kerättiin aineistoa yli 850 suomalaisesta
kilpailevasta agilitykoirasta ja niiden loukkaantumisista agilityn parissa yhden vuoden aikana.

Koko harrastusuransa aikana loukkaantuminen agilityssä oli sattunut lähes kolmasosalle koirista,
mikä on linjassa aiempien kyselytutkimusten kanssa (Levy ym., 2009; Cullen ym., 2013a; Evanow
ym., 2021). Vuoden 2019 aikana agilityssä loukkaantui 14 % koirista, suurin osa yhden kerran.
Kyselyssä analysoitiin tarkemmin kunkin koiran viimeisintä vuoden 2019 loukkaantumista.
Kilpailuissa sattuneiden loukkaantumisten yleisyys oli noin 1.4 loukkaantumista / 1000
kilpailustarttia.

Useimmat loukkaantumiset tapahtuivat estesuoritusten aikana

Kaksi kolmesta loukkaantumisesta tapahtui agilityharjoitusten yhteydessä, yleisimmin harjoituksen
loppupuolella. Koiran väsyminen harjoittelun edetessä voi mahdollisesti altistaa loukkaantumiselle.
Tavallisimmin koira loukkasi itsensä estesuorituksen aikana: eniten loukkaantumisia tapahtui
hyppyesteellä, puomilla, A-esteellä ja putkessa. Putken yleisyys loukkaantumisten aiheuttajana oli
yleisempää aiempiin kansainvälisiin kyselytutkimuksiin verrattuna (Levy ym., 2009; Cullen ym.,
2013a). Tulevaisuudessa suurempi aineisto putkessa tapahtuneista loukkaantumisista voisi auttaa
selvittämään, mitkä putkeen (esim. materiaali, kiinnitys, putken muoto), koiraan (esim. nopeus) tai
ratasuunnitteluun (esim. lähestymiskulma) ovat yhteydessä näihin loukkaantumisiin.

Esteillä tapahtuneista loukkaantumisista hieman alle kolmasosa oli seurausta esteeseen
törmäämisestä. Törmääminen oli yleisempää erilaisilla hypättävillä esteillä, kuin muilla esteillä.
Esteiden rakenteisiin ja materiaaleihin on siis hyvä kiinnittää huomiota, jotta koiraan kohdistuva isku
törmäystilanteessa olisi mahdollisimman pieni.

Puomilla tapahtuneisiin loukkaantumisiin liittyi usein puomilta putoaminen. Tämän tiedon pohjalta
voidaan päätellä, että puomin leventäminen voisi mahdollisesti vähentää putoamisia, samoin kuin
lähestymiskulman huomioiminen. Sääntömuutokset ovatkin urheilulajien parissa yksi väylä
loukkaantumisten vähentämiseen: aiemmassa noin kymmenen vuoden takaisessa kansainvälisessä
tutkimuksessa renkaalla tapahtuneiden loukkaantumisten osuus oli suurempi kuin tässä
tutkimuksessa (6 % vs. alle 2 %) (Levy ym., 2009) – mahdollisesti hajoavien renkaiden käyttöönoton
johdosta.

Kaikki A-esteellä loukkaantuneet koirat suorittavat esteen juoksukontaktina, kun koko aineistossa
myös muut suoritustekniikat olivat yleisiä. Tämä viittaa siihen, että juoksukontaktisuoritukseen
liittyy suurempi riski A-esteellä tapahtuviin loukkaantumisiin, mutta tarkempi arviointi vaatii
laajemman aineiston. Kun tarkasteltiin kaikkia loukkaantumisia riippumatta siitä missä tilanteessa
koira oli loukkaantunut, ei pysäytys- ja juoksukontaktin välillä havaittu eroa loukkaantumisriskissä.

Eturaajat alttiita loukkaantumisille

Vastaajien arvioiden perusteella yli puolella koirista vamma kohdistui eturaajaan – erityisesti
olkavarren, olkanivelen ja lavan alueelle. Selkänsä loukkasi joka viides koira. Agilityssä aiheutuneet
vammat olivat valtaosin erilaisia pehmytkudosvammoja kuten lihasrevähdyksiä ja nivelsiteiden
venähdyksiä. Vammaan liittyi ontuma lähes joka kolmannella koiralla ja noin puolella koirilla
havaittiin kipua tunnustelussa tai nivelten taivutuksissa.

Noin 40 % koirista hoidettiin loukkaantumisen vuoksi eläinlääkärillä – tavallisimmin muutaman
päivän sisällä tapahtumasta. Liikunnan rajoittaminen oli yleisimmin käytetty hoito. Lähes puolet
koirista sai lääkehoitoa ja/tai fysioterapiaa. Vain viidesosalla hoitoon sisältyi kuntoutusohjelma
osana fysioterapiaa. Normaaliin arkiliikuntaa koirat pystyivät palaamaan tyypillisesti noin kahdessa
viikossa vammautumisesta, ja aiemmalle suoritustasolleen agilityssä noin neljässä viikossa. Joka
kymmenes loukkaantunut koira joutui lopettamaan agilityn loukkaantumisen vuoksi.

Uusia riskitekijöitä agilityssä loukkaantumiselle

Tutkimuksessa kartoitettiin potentiaalisia riskitekijöitä, jotka olivat yhteydessä loukkaantumiseen
yhden harrastusvuoden aikana. Loukkaantuneiden koirien loukkaantumista edeltäviä rutiineja
verrattiin loukkaantumisilta välttyneiden koirien vuoden 2019 rutiineihin. Lisäksi arvioitiin mm.
koiran rodun ja koon, ohjaajan ja koiran kokemuksen, koiran terveyshistorian ja koiran nopeuden
yhteyttä loukkaantumisia. Tutkimuksessa voitiin selvittää erilaisten tekijöiden yhteyttä
loukkaantumisiin, mutta on tärkeä huomioida, että ne eivät todista syy-seuraussuhdetta.

Aiempi terveyshistoria yhteydessä loukkaantumisriskiin

Jos koira oli loukkaantunut vähintään kaksi kertaa aiemmin, oli sillä moninkertainen riski
loukkaantua vuonna 2019. Koiran kuntouttaminen lajin vaatimusten tasolle on tärkeää, jotta
vamman uusimisen riskiä voidaan pienentää. Kyselyn perusteella fysioterapeutin ohjaamaa
kuntoutusta käytetään melko vähän, mikä voi johtaa siihen, että koiran fyysiset valmiudet eivät lajiin
palatessa ole välttämättä vielä riittävällä tasolla. On myös mahdollista, että toistuvasti loukkaantuvia
koiria yhdistävät muut, esimeriksi rakenteelliset tai persoonallisuuteen liittyvät ominaisuudet, jotka
altistavat toistuville loukkaantumisille huolellisesta kuntoutuksesta huolimatta.

Koirilla, joilla oli todettu välimuotoinen lanneristinikama (tutkimuksessa tavallisimmin tyyppiä LTV1),
oli noin kaksinkertainen riski loukkaantua agilityssä yhden harrastusvuoden aikana. Välimuotoisen
lanneristinikaman, erityisesti LTV1 muodon, merkityksestä koiran liikkumiseen tai kliinisiin oireisiin
tarvitaan kuitenkin lisää tutkittua tietoa, jotta tuloksen merkitystä voidaan paremmin arvioida. Voi
myös olla, että näiden koirien omistajat seuraavat koiriensa liikkumista ja oireita erityisen tarkasti tai
jättävät ne agilitytauolle jo lievempien oireiden ilmetessä.

Kilpailu- ja harjoittelurutiinit voivat vaikuttaa loukkaantumisiin

Koirilla, jotka kilpailivat kohtalaisissa määrin, oli pienempi todennäköisyys loukkaantumiselle kuin
koirilla, jotka kilpailivat harvoin. Paljon kilpailevilla koirilla riski ei ollut suurempi kuin vähän
kilpailevilla. On mahdollista, että vähän kilpailevat koirat eivät ole yhtä hyvin valmisteltuja
kilpailusuorituksen rasitukseen, kuin säännöllisemmin kilpailevat koirat. Paljon kilpailevilla koirilla
rasitus voi nousta puolestaan suuremmaksi kohtalaisesti kilpaileviin koiriin verrattuna.

Koirat, jotka suorittivat A-esteen pysäytys- ja juoksukontaktin väliltä olevalla tekniikalla, oli
pienentynyt loukkaantumisriski. Kokemusten perusteella nämä koirat tyypillisesti hidastavat vauhtia
A-esteen alastulolla, mutta eivät pysähdy kokonaan. Voi olla, että tämä suoritustekniikka ei kuormita
koiran tuki- ja liikuntaelimistöä yhtä voimakkaasti kuin muut suoritustekniikat. On myös mahdollista,
että suoritustekniikka on yhteydessä muihin tekijöihin, joita tällä kyselyllä ei selvitetty. Yleisimpien
suoritustekniikoiden, pysäytys- ja juoksukontaktin, välillä ei ollut eroa loukkaantumisriskissä.

Harjoittelu yli kaksi kertaa viikossa oli yhteydessä noin kaksinkertaiseen loukkaantumisriskiin alle
kaksi kertaa viikolla harjoitteleviin nähden. Sen sijaan viikon aikana kertyvien harjoitteluminuuttien
määrällä ei havaittu yhteyttä loukkaantumiseen. On mahdollista, että palautumisaika
harjoituskertoja välillä on ollut riittämätön usein harjoittelevilla.

Nuorten koirien harjoittelusta tarvitaan lisää tietoa

Hyppäämistä sisältävien estesarjojen harjoittelun myöhempi aloitusikä oli yhteydessä suurempaan
loukkaantumisriskiin. Jokaista lisääntynyttä ikävuotta kohden loukkaantumisriski kasvoi noin
kaksinkertaiseksi. Kokemustietoon perustuen on suositeltu, ettei toistuvaan hyppäämistä aloiteta
ennen kaikkien kasvulevyjen sulkeutumista eli noin 12–14 kk ikää (Zink & Carr, 2018).

Tässä tutkimuksessa osa koirista on kuitenkin aloittanut harjoittelun todennäköisesti jo ennen viimeisten
kasvulevyjen sulkeutumista eikä tämä lisännyt loukkaantumisriskiä. Voi olla, että aiempi harjoittelun
aloitus edistää elimistön sopeutumista rasitukseen ja siten suojaa loukkaantumisilta myöhemmin
uran aikana.

On kuitenkin mahdollista, että saatu tulos on sattumaa, sillä yhteyttä loukkaantumisen ja aloitusiän
välillä ei havaittu, kun arvioitiin loukkaantumisriskiä milloin tahansa uran aikana, ei pelkästään yhden
vuoden aikana. Aineistossa ei myöskään ollut mukana montaa koiraa, jotka olisivat aloittaneet
harjoittelun vasta vuonna 2019 eli tutkimuksessa ei voitu arvioida loukkaantumisia nuorten koirien
harjoittelun alkuvaiheessa. Tuoreessa kansainvälisessä kyselytutkimuksessa sitä vastoin
hyppäämisen aloittaminen ennen 18 kk ikää oli riskitekijä agilitytaukoon johtaneille vammoille,
mutta keinun ja pujottelun harjoittelun varhaisempi aloittaminen vaikutti pienentävän riskiä
(Markeley ym., 2022). Tarvitaan siis lisää tutkimuksia, jotta voidaan asettaa suosituksia nuorten
koirien agilityharjoittelulle.

Fysioterapian ja muiden harrastusten rooli

Loukkaantumiset olivat noin kaksi kertaa yleisempiä koirilla, jotka kävivät fysioterapiassa kahden tai
kolmen kuukauden välein verrattuna koiriin, jotka eivät käyneet lainkaan fysioterapiassa.
Lihashuolto on myös aiemmissa tutkimuksissa ollut yleisempää loukkaantuneiden koirien joukossa
(Cullen ym., 2013b; Kerr ym., 2014), mutta tässä tutkimuksissa ensimmäistä kertaa selvitettiin
nimenomaan ennen loukkaantumista edeltävän lihashuollon yhteyttä. Tutkimuksen tulos ei selity
aiempien loukkaantumisten hoidolla tai lukumäärällä. Voi olla, että säännöllisesti fysioterapiassa
käyvien koirien ohjaajat ovat herkempiä huomaamaan koirien poikkeavia oireita tai jättävät ne
helpommin tauolle jo pienistä muutoksista.

Tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä, että loukkaantumiselta saattaa suojata muiden fyysisesti
kuormittavien lajien, kuten vetolajien tai paimennuksen, harrastaminen. On mahdollista, että muut
lajit tukevat koirat fyysisen kunnon kehittämistä myös agilityä varten. Monipuolisella fyysisellä
rasituksella voi olla höytyjä myös agilitykoirille.

Alkuperäinen artikkeli:

Leena Inkilä, Heli Hyytiäinen, Anna Hielm-Björkman, Jouni Junnila, Anna Bergh, and Anna Boström.
Part II of Finnish Agility Dog Survey: Agility-Related Injuries and Risk Factors for Injury in
Competition-Level Agility Dogs. Animals https://doi.org/10.3390/ani12030227

Rahoitus: Tutkimusta rahoittivat Agrian Tutkimusrahasto ja Suomen Agilityliitto.

Lisätiedot:

Leena Inkilä, leena.inkila@helsinki.fi
Anna Boström, anna.bostrom@helsinki.fi

Lähteet:

Cullen K.L., Dickey J.P., Bent L.R., Thomason J.J., Moëns N.M.M. Internet-Based Survey of the Nature
and Perceived Causes of Injury to Dogs Participating in Agility Training and Competition Events.
2013a.

Cullen K.L., Dickey J.P., Bent L.R., Thomason J.J., Moëns N.M.M. Survey-Based Analysis of Risk Factors
for Injury among Dogs Participating in Agility Training and Competition Events. 2013b.

Kerr Z.Y., Fields S., Comstock R.D. Epidemiology of Injury among Handlers and Dogs Competing in the
Sport of Agility. 2014.

Evanow J.A., VanDeventer G., Dinallo G., Mann S., Frye C.W., Wakshlag J.J. Internet Survey of
Participant Demographics and Risk Factors for Injury in Competitive Agility Dogs. 2021.

Levy I., Hall C., Trentacosta N., Percival M. A Preliminary Retrospective Survey of Injuries Occurring in
Dogs Participating in Canine Agility. 2009.

Markley A.P., Shoben A.B., Kieves N.R. Internet Survey of Risk Factors Associated With Training and
Competition in Dogs Competing in Agility Competitions. 2022.

Zink C., Carr B.J. Conditioning and Retraining the Canine Athlete. In Canine Sports Medicine and
Rehabilitation. 2018.