Salme Mujusen karsintaradan suoritti puhtaasti aikarajan puitteissa vain viisi koirakkoa, mutta finaaliin ylsi kaikenkaikkiaan 50 parivaljakkoa. Nopeimmin radan kurvasivat ennakkosuosikit Mikko Aaltonen (ACTIV) ja Sky 31.35, -3.65. Mikko on kokenut kisakonkari ja hän on mm. saavuttanut maailmanmestaruuden ja edustanut Suomea ansiokkaasti useaan otteeseen MM-tasolla ja meno radalla olikin upeaa katsottavaa. Toiseksi kiri Niina-Liina Linna (LAW) lainakoirallaan Nacholla aikaan 31.64, -3.36 . Viime vuoden SM-kisoissa Nacho sijoittui omistajansa Niina Frantsin kanssa sijalle 12. Kolmannen sijan kirmasivat Sari Vähäniitty (HAU) ja borcol Iiro aikaan 32.17, -2.83. Sari ja Iiro tekivät kisan ensimmäisen puhtaan nollan ja pitivät pitkään kärkisijaa karsinnassa. Karsinnan neljänsiksi tulivat Christa Savolainen (KKK) ja belpag Wicky aikaan 33.45, -1.45 ja viidensiksi Janne Karstunen (BAT) ja auskel Emmi aikaan 34.90, -0.10. Suomen kaikkien aikojen menestynein agilityohjaaja, useita MM- ja SM-mitaleita pokannut Janne ja auskel Emmi pokkasivat eilen maxien joukkuekisan kultaa.
Yliaikanollalla karsintaan lähtevät Harri Huusari (VARPS) ja belpat Rölli, Tiina Alatalo (JAU) ja pitcol Vekki, Shanti Karinen ja auspai Dante, Marianne Mäntylehto (OKK) ja slapko Nalle sekä Sari Siitonen (E-HKK) ja mudi Paavo. Koiramme-lehden ennakkosuosikkilistalta kisaan nousivat Mikko Aaltosen ja Skyn lisäksi Janita Leinonen (LAW) ja Hitti tuloksella 5 sekä Jouni Orenius (TSAU) ja Yoko tuloksella 6.92. Ennakkosuosikki Janita Leinonen (LAW) nousi kisaan myös toisella bordercolliellaan Omiella tuloksella 5.
Maksien finaalirataa tuomaroi Sisko Pulkkinen ja se alkaa klo 17.00.