Urheiluseuroille oma käsikirja reilun kilpailun edistämiseksi

Kuva: Jukka Pätynen/koirakuvat.fi
Kuva: Jukka Pätynen/koirakuvat.fi

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on julkaissut käsikirjan, joka tukee urheiluseurojen toimijoiden työtä reilun kilpailun edistämiseksi osana urheilujärjestöjen vastuullisuusohjelmaa. Urheiluseurojen Reilun kilpailun käsikirja toimintamalleineen halutaan osaksi seura-arkea.

Urheiluseurojen Reilun kilpailun käsikirja sisältää valmiita toimintamalleja antidopingtoimintaan sekä kilpailumanipulaation torjuntaan. Käsikirjassa painotetaan ennalta ehkäisevää toimintaa niin, että seurat voivat suunnitella, kehittää ja toteuttaa omaa toimintaansa huomioiden eri toimijoiden oikeudet ja vastuut eettisten asioiden ja reilun urheilun edistäjinä.

Urheiluseurojen tärkeä rooli on välittää kaikille toimijoilleen tietoa ja asenteita sekä samalla lisätä ymmärrystä esimerkiksi antidopingiin ja kilpailumanipulaation torjuntaan liittyvistä ilmiöistä. Urheilijat kasvatetaan urheiluseuroissa puhtaaseen ja reiluun kilpailuun, sillä seuraväki yhdessä luo arvopohjaa toiminnalleen ja vaikuttaa yhteisiin valintoihin. Reilun kilpailun käsikirja auttaa seuroja ottamaan reilun kilpailun osaksi päivittäistä toimintaa SUEKin valmiiden ohjeiden, materiaalien ja palveluiden avulla.

Urheiluseurojen reilun kilpailun käsikirja julkaistaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Käsikirja on työstetty yhdessä urheiluseurojen kanssa, joten käsikirja vastaa konkreettisesti seurojen tarpeisiin ja tilanteisiin.

Antidopingsäännöstö rikkomuksineen koskettaa kaikkia urheilutoimijoita eli ei vain urheilijoita. On tärkeää, että seuratoimijoilla on ajantasaiset ja riittävät tiedot päätöksen teon tueksi. Urheilijoiden lisäksi myös seurat ja seuratoimijat voivat toimia aktiivisesti puhtaan ja reilun urheilun viestinviejinä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, jossa voi jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia esimerkiksi SUEKin Puhtaasti paras- sekä Reilusti paras -verkkokoulutuksista.

Reilun kilpailun käsikirja.

Guide till rättvis tävlan.

Takaisin