Helsingin yliopiston tutkimusryhmä kartoitti suomalaisten kilpailevien agilitykoirien harjoittelu-,
kilpailu- ja hoitorutiineja lähes 750 koiran aineistolla. Useimmat koirat harjoittelivat agilityä
yhdestä kahteen kertaan viikossa ja kilpailivat keskimäärin kaksi rataa kuukaudessa. Koirien
lämmittely ja jäähdyttely ennen ja jälkeen suoritusten oli vakiintunut käytäntö. Lisäksi suurin osa
koirista kävi säännöllisesti lihashuollossa.

Agility on sekä Suomessa että kansainvälisesti suosittu koiraurheilulaji, mutta laajoja kartoituksia
lajin liittyvistä käytännöistä ei ole aiemmin tehty. Petbone- ja FaunaFysio-tutkimusryhmien kyselyllä
kerättiin tietoa agilitykoirien harjoitteluun ja hoitoon liittyvistä rutiineista yhden loukkaantumisista
vapaan harrastusvuoden aikana. Lajin käytäntöjen tunteminen auttaa harrastajia ja agilitykoirien
parissa työskenteleviä ammattilaisia ymmärtämään lajin vaatimuksia.

Tasoluokkien välillä eroja harjoittelussa ja kilpailemisessa

Valtaosa koirista harjoitteli agilityä kerran tai kaksi viikossa 5–20 minuutin ajan. Aktiivinen
harjoitteluaika oli tyypillisesti hieman alle 20 minuuttia viikossa. Maajoukkueessa olleet koirat
harjoittelivat viikoittain vähemmän kuin alemmilla tasoilla kilpailevat koirat – myös 3-luokan koirien
harjoittelumäärät olivat vähäisempiä kuin 1-luokan koirilla. Yleisimmät agilityssä käytetyt alustat
olivat erilaisia keinonurmia sekä kivituhka- tai hiekka-alustoja. Kesällä kivituhka-alustoja käytettiin
enemmän kuin talvella, mutta harjoittelun määrässä ei ollut eroja talvi- ja kesäkauden välillä.

Tyypillisesti koirat kilpailivat kaksi agilityrataa kuukaudessa, suorituksen keskinopeuden ollessa yli 4
m/s. Korkeamman kilpailutason saavuttaneet koirat kilpailivat enemmän ja suuremmalla
suoritusnopeudella kuin helpommissa luokissa kilpailevat koirat. Myös virheettömien ratojen osuus
kasvoi koiran kilpailutason noustessa.

Koiran kokoluokalla yhteys hyppykorkeuteen ja kilpailemiseen

Koiran säkäkorkeuteen suhteutettu hyppykorkeus kilpailuissa nousi kokoluokan kasvaessa lajin
sääntöjen ohjaamana, mikä heijastui myös harjoituksissa käytettyihin hyppykorkeuksiin. Tyypillisesti
harjoituksissa käytetty hyppykorkeus oli kuitenkin kokoluokan maksimihyppykorkeutta alempi.
Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että hyppykorkeuden kasvaessa koiran eturaajoihin
kohdistuvat voimat kasvavat ja mm. olkanivelen äärikoukistus voimistuu (Pfau ym., 2011; Birch ym.,
2016), mitkä viittaavat tuki- ja liikuntaelimistön suurempaan rasitukseen kokoonsa suhteutettuna
suurempia esteitä hyppäävillä korkeammilla koirilla.

Pienemmät koirat suorittivat kilpailuradat useammin virheettömästi. Ylemmissä kokoluokissa sen
sijaan koiran nopeus oli korkeampi. Virheettömien suoritusten osuus ja koiran nopeus eivät
kuitenkaan olleet yhteydessä toisiinsa. Aiemmin on raportoitu pienempien koirien laukka-askeleen
olevan lyhyempi (Fischer & Lilje, 2016), mikä voi helpottaa niiden ohjaamista esteeltä toiselle sekä
mahdollisesti tehdä esteiden virheettömästä suorituksesta helpompaa. Alhaisempi hyppykorkeus
suhteessa säkäkorkeuteen saattaa lisäksi vähentää rimanpudotuksista johtuvien virheiden määrää
pienemmillä koirilla.

Agilitykoiran liikunta- ja lihashuoltorutiinit

Lähes kaikkia koiria lämmiteltiin ennen agilitysuorituksia ja jäähdyteltiin harjoittelun jälkeen –
yleensä noin 10-20 minuutin ajan. Lämmittely koostui tavallisesti koiran liikuttamisesta erilaisilla
nopeuksilla sekä koiran tekemistä tempuista. Yli 60 % koirista kävi vähintään kolmen kuukauden
välein lihashuollossa – hieronta ja fysioterapia olivat yleisimmin käytettyjä hoitomuotoja.

Päivittäisen lenkkeilyn määrä oli tyypillisesti puolitoista tuntia, mikä on merkittävästi enemmän kuin
pohjoisamerikkalaisilla agilitykoirilla (Kerr ym., 2014). Valtaosa koirista teki lisäksi harjoituksia
voiman, nopeuden, kestävyyden tai vartalon hallinnan kehittämiseksi. Vain pieni osuus koirista
suoritti harjoituksia vähintään kahdesti viikossa eivätkä harjoitukset yleensä olleet ammattilaisen
suunnittelemia, mistä syystä vaikutus agilitykoirien loukkaantumisten ehkäisyyn on mahdollisesti
rajallinen. Joka neljännen koiran kanssa harrastettiin agilityn lisäksi muuta fyysisesti kuormittavaa
lajia kuten palveluskoiralajeja, paimennusta tai vetolajeja.

Sekä kesä- että talvikaudella harjoitelleista koirista kaksi kolmasosaa olivat jossain vaiheessa tauolla
agilitystä, tyypillisesti yhteensä neljä viikkoa koko vuoden aikana. Tavallisimmin tauko oli ennalta
suunniteltu (esim. harjoittelun jaksotus).

Alkuperäinen artikkeli:

Leena Inkilä, Heli Hyytiäinen, Anna Hielm-Björkman, Jouni Junnila, Anna Bergh, and Anna Boström.
Part I of Finnish Agility Dog Survey: Training and Management of Competition-Level Agility Dogs.
Animals https://doi.org/10.3390/ani12020212

Rahoitus: Tutkimusta rahoittivat Agrian Tutkimusrahasto ja Suomen Agilityliitto.

Lisätiedot:

Väitöskirjatutkija Leena Inkilä leena.inkila@helsinki.fi
Tutkijatohtori Anna Boström anna.bostrom@helsinki.fi

Muut lähteet:

Birch E., Carter A., Boyd J. An Examination of Jump Kinematics in Dogs over Increasing Hurdle
Heights. 2016.

Fischer M.S., Lilje K.E. Dogs in Motion, 2016.

Kerr Z.Y., Fields S., Comstock R.D. Epidemiology of Injury among Handlers and Dogs Competing in the
Sport of Agility. 2014.

Pfau T., Garland de Rivaz A., Brighton S., Weller R. Kinetics of Jump Landing in Agility Dogs. 2011.