Uutiset
Liittokouluttajaoikeuksia myönnetty
Sporttirekisterissä seurojen vanhentuneita yhteystietoja
Turussa järjestettävien vuoden 2019 agilityn MM-kisojen logon julkistus!
Kansallisten kokoluokkien mittaukset ja uudistuvat mittauskäytännöt
Uusien, 1.1.2018 voimaan tulevien sääntöjen myötä siirrytään kansallisiin kokoluokkiin. Koiran oikeus kilpailla uusissa kansallisissa kokoluokissa tulee varmistaa mittauksella ennen koiran ensimmäistä starttia uudessa luokassa. Sääntöuudistuksen yhteydessä myös mittaukseen liittyviä sääntöjä ja käytäntöjä päivitetään. Uudet käytännöt aloitetaan jo vuoden 2017 aikana. Kilpailijoiden ja tuomareiden määrän kasvaessa on entistäkin tärkeämpää varmistaa, että kaikki mittaukset suoritetaan mahdollisimman yhdenmukaisesti. Mittauskäytäntöjä yhtenäistetään myös tuomareiden säännöllisellä jatkokoulutuksella.
Tietoa maajoukkuekarsintojen 2018 osallistumiskriteereistä ja kilpailuformaatista
Uusi jäsenetu: Sixt-autovuokraamon Gold-kortilla alennusta
Tarkempia tietoja 2018 sääntöuudistuksesta
Sääntöuudistuksen merkittävin osa on säännöstön rakenteen perusteellinen uudistaminen. SAGIn vuosikokouksen sekä Kennelliiton valtuuston hyväksynnän edellyttävään varsinaiseen agilitysääntöön (A-osa) jätetään ainoastaan lajia perustavimmalla tavalla määrittävät määräykset. Sääntelyn yksityiskohdista ja lajia ohjaavista käytännöistä säädetään vastaisuudessa SAGIn ja Kennelliiton hallituksissa käsiteltävässä Laji- ja arvosteluohjeessa (B-osa) ja ysinomaan SAGIn määräysvallassa olevissa lajiohjeissa (D-osa).
Sääntelyn siirtyminen enenemässä määrin pelkästään SAGIn vastuulla oleviin lajiohjeisiin tulee keventämään ja nopeuttamaan asioiden käsittelyä jatkossa merkittävästi. Lajiohjeisiin voidaan tehdä muutoksia SAGIn harkinnan mukaisesti ja tarvittaessa päivityksiä voidaan tehdä nopeallakin aikataululla ja näin reagoida lajin muutoksiin. Koetoimitsijoille tullaan järjestämään syksyllä erillisiä sääntömuutoskoulutuksia pääosin internetin välityksellä.
Joustavampi sääntörakenne antaa mahdollisuuden myös uusien virallisten kilpailumuotojen kehittämiseen. Lajin kehitystä uusien kilpailumuotojen osalta lähdetään tekemään yhdessä harrastajakentän ja seurojen kanssa, jotta uudet kilpailumuodot vastaisivat seurojen ja harrastajien tarpeisiin ja toiveisiin.